Puolessa välissä

Moikka!

Harjoittelumme on tällä hetkellä puolessa välissä ja tuntuu kuin aika olisi yhtäkkiä hujahtanut todella nopeasti. Viime viikko oli meillä täynnä kaikenlaista touhua ja pääsimme osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Alkuviikko kului normaalisti työn parissa, mutta keskiviikkona lähdimme vierailemaan sairaalassa nimeltä Premagana. Sairaalavierailuita teimme kaksi, joista toisen teimme seuraavan viikon maanantaina sairaalaan nimeltä Bali Jimbaran. Vierailuista tulee erillinen postaus.

Torstai päivänä SadaJiwalla oli Papakoe-päivä. Balilla kiertää vuosittain Papakoe-bussi ympäri saarta. Tapahtuma mahdollistaa naisille pääsyn Papakokeeseen. Papakokeessa käyminen on ilmaista. Tapahtumaan kokoontui paikalliselta kylältä paljon naisia. Vaikka esimerkiksi Suomessa Papa-kokeessa käyminen on yksityinen lääkärikäynti, niin täällä tapahtuma oli hyvin yhteishenkinen. Asiasta halutaan olla avoimia ja tehdä mahdollisimman luonnollinen. Tapahtuman tarkoitus on myös tuoda ilmi Papa-kokeen tärkeys. 

Torstai-iltapäivänä lähdimme vapaapäiviemme viettoon läheiseen kylään Ubudiin. Majoituimme homestay-tyyppiseen yöpaikkaan. Illalla lähdimme syömään sekä katsomaan tuli-, ja tanssi showta. Esitykseen kuului yli 100 esiintyjää. Tarina jonka näimme musiikin ja laulun myötä oli osa Hindulaista tarinaa Ramayanaa. Esityksen lopussa oli vielä pienimuotoinen tulishow, johon kuului tulisten hiilien päällä kävelyä.

Hanuman on hindulaisuuden valkoinen apinakasvoinen jumala.

Aina wc:tä kysyessä saa jännityksellä odottaa mitä on luvassa. Tällainen wc on hyvin yleinen näky Balilla. Wc-paperia löytyy myöskin harvemmin.

Perjantai aamusta lähdimme suunnistamaan kohti apinametsää, jota oltiin kehuttu kauniin luonnon ja apinoiden takia. Vietimme apinametsässä koko aamupäivän seuraten apinoiden touhua ja luonnon kauneutta.

Ensikohtaamisemme apinan kanssa ei ollut mieluinen, kun kuvan kyseinen tapaus tömähti yhtäkkiä selkään. Paikalla ei näkynyt työntekijöitä eikä muita turisteja sillä olimme varhain liikenteessä. Onneksi apinan matkaan lähti tälläkertaa pelkästään meikkikynä.

Perjantai-iltapäivänä lähdimme kävelemään luontopolun Campuhan Ridge walk, jossa oli paljon mäkiä kiivettävänä. Ylös päästyä maisemat olivat kauniit ja viidakkoa näkyi polun molemmin puolin. Jatkoimme luontopolulta vielä riisipelloille paikallisen kyydillä. Lauantaipäivänä lähdimme takaisin klinik SadaJiwalle.

Sunnuntaipäivänä oli tiedossa omistajan pojan perheen seremonia, jonne he olivat meidät kutsuneet. Olimme käyneet aikaisemmin ostamassa perheen kanssa meille sopivat vaatteet seremoniaan. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 04 lähdimme omistajan pojan ja hänen vaimonsa kanssa matkaan. Tapahtumaan osallistui myös heidän sukulaisiaan, sillä näin he näyttävät perheelle tuen. Täällä sukua ei tarvitse kutsua erikseen, vaan he osallistuvat pyytämättä. Erikoista meidän mielestämme oli se, että matkaan lähdimme poliisiautosaattueessa. Ensimmäisenä ajoi poliisi sireenit vilkkuen ja perässä ajoi n. 10 auton letka hätävilkut vilkkuen. Näin matka taittui todella nopeasti, sillä täällä poliisilla on ilmeisen paljon vaikutusvaltaa, sillä koko muu liikenne pysähtyi meidän ajaessamme poliisin perässä. Kävimme yhteensä viidessä temppelissä, joista yksi sijaitsi Mount Agungin eli Balin korkeimman tulivuoren juurella, ja toinen temppeleistä oli Balin keskeisin ja suurin temppeli. Loput kolme temppeliä olivat kotitemppeleitä kylässämme Mengwissä. Tällainen seremonia on kuulemma kerran vuodessa, joten olimme onnekkaita päästessämme mukaan. Päivä kesti kaikenkaikkiaan 12 tuntia.

Päällämme oleva seremoniavaate on nimeltään Kebaya

Osallistuimme rukoushetkiin myös itse. Rukoushetkeen kuului pieniä rukouksia sekä pyhän veden nauttiminen. Loppuun kuului riisin laittaminen otsaan ja kaulaan

Viikko oli todella tapahtumarikas sekä seremonia ikimuistoinen. Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon!

Terkuin Balin tytöt

Toinen viikko takana

Hei!

Viime viikon sunnuntaina pidimme aktiviteettituokion Klinik SadaJiwan potilaille ja Mengwin paikallisille vanhuksille. Ensiksi pidimme heille tuolijumpan. Asetuimme kaikki puoli ympyrään. Liikkeiksi valitsimme erilaisia käsi-, jalka- ja koko vartaloliikkeitä. Jumppa kesti noin viisitoista minuuttia. Mukanamme oli sairaanhoitaja, joka kysyi jumpasta palautetta. Vanhukset olivat tykänneet jumpastamme. Tuolijumpan jälkeen teimme ääntämisharjoituksia. Ensin lausuttiin yhdessä vokaalit a, e, i, o, u, y, ä, ö. Tiesimme, että indonesialaisten kielessä, ei ole y:tä, ä:tä eikä ö:tä, joten harjoitus oli hauska tapa oppia jotain meidän kielestämme. Tämän jälkeen ääntämisharjoitukset jatkuivat. Luettelimme numerot 1-10 ensiksi indonesian kielellä ja sitten suomen kielellä. Vanhukset tykkäsivät tästä harjoituksesta, sillä he oppivat samalla jotain uutta. Ohessa kuva tuolijumpasta ja pieni videopätkä siitä.

Tuolijumppa käynnissä

Klinik SadaJiwalla lääkehoitoa ei paljon käytetä. Sen sijaan yritetään käyttää ei-lääkinnällisiä keinoja esimerkiksi helpottamaan potilaan oloa. Näitä keinoja ovat esimerkiksi monipuolinen ruokavalio ja aktiviteetit esimerkiksi liikunta ja aivojumppa. Eräs hoitaja kertoi, että täällä särkylääkkeitä syödään todella harvoin, vain silloin jos potilaalla on oikeasti kova kipu. Täällä painotetaan vitamiinien ja muiden luontaistuotteiden käyttöä. Esimerkiksi yhdellä potilaalla on hänen sukulaistensa tuomia luontaistuotteita, jotka ovat potilaan ainoat käytössä olevat "lääkkeet". 

Torstain ja sunnuntain aktiviteettitapahtumassa olemme tehneet paljon liikunnallisia harjoituksia. Niiden lisäksi olemme tehneet aivojumppia. Ne on tehty kahden käden harjoituksina. Tällöin toisessa kädessä on jokin asento esimerkiksi kaksi sormea pystyssä ja toisessa kädessä on toinen asento esimerkiksi pikkurilli pystyssä. Määrätyn tahdin mukaan piti muuttaa käden asennot vastakkaiseen käteen samanaikaisesti. Iäkkäät ihmiset pystyivät tähän hyvin, sillä he olivat harjoitelleet tätä ennenkin. Toisin kuin heille, meille nämä harjoitukset olivat osittain aika haastavia, mikä loi naurua meidän kuin myös vanhuksien keskuudessa. Pitäisi siis tehdä aivojumppaa enemmän... Sunnuntaina täällä kävi vieraana kiinalaisiin parannuskeinoihin perehtynyt mies. Hän teki omien sanojensa mukaan helppoja, mutta todella vaikuttavia liikkeitä vanhuksille, joilla oli selkäkipuja. Asento näkyy kuvassa. Kyseisessä asennossa lihasjännitys helpottuu, jonka myötä kivut vähenevät. Kyseisessä asennossa tuli olla 5, 10 tai 15 minuuttia, riippuen kipujen määrästä kyseisessä asennossa. Asiantuntija sanoi, että tällaisessa asennossa tulisi olla joka päivä, jotta lihasjännitys helpottuisi. Kun ihminen jaksaa olla 15 minuuttia kyseisessä asennossa, silloin lihaskireyttä ei ole niin paljon. Me jaksoimme olla kyseisessä asennossa 5 minuuttia, joten eikun vain harjoitusta lisää. 

Lomapäivät vietimme tällä kertaa Kutalla. Pääasiassa olimme rannalla ja shoppailimme. Tänne tullessa emme ottaneet paljon tavaraa mukaan, joten uusien vaatteiden ostaminen oli mukavaa. Rannalla paikallinen indonesialainen opetti bodysurfingia, mikä oli todella hauskaa! Sai surffata omalla keholla isoissa aalloissa. Välillä kuitenkin surffaus ei onnistunut niin aalto vain pyöritteli vedessä ja sai nieleskellä merivettä ihan kunnolla. Mutta se ei menoa haitannut. Tiedämme jo nyt, että kun suomeen lähtee takaisin niin tulee ikävä näitä rantoja, ihania aaltoja sekä tietysti ihania paikallisia ihmisiä! Bodysurffauksen jälkeen on hyvä lähteä katsomaan mitä laudan kanssa surffauksesta tulee. Iltaisin rannalla oli ihanan näköiset auringonlaskut. Rannalla oli paljon paikkoja, joissa pystyi hengailemaan ja kuuntelemaan musiikkia mukavissa tuoleissa. Satuttiin näkemään myös vaikuttavan näköinen tulishow, jossa kaksi naista ja kaksi miestä tanssivat jonkinlaisten tulikeppejen kanssa. Lomapäivät antoivat uutta energiaa, jolla lähteä kohti uutta viikkoa. 

Ensi viikolla on luvassa sairaalavierailuja ja päästään mukaan erään perheen seremoniaan, johon kävimmekin ostamassa jo temppeliin sopivat puvut. Sitä odotellessa.

Greetings from Bali.

Ensimmäinen viikko takana

Heippa taas!

Ensimmäinen viikko täällä Balilla alkaa olla lopuillaan. Alkuviikosta meillä kaikilla oli jonkin asteinen kulttuurishokki. Työpäivät tuntuivat hieman haastavilta ja illalla mieltä painoi päivän haastavuus. On onni, että meitä on täällä kolme, niin voidaan jutella näistä tunteista ja tsempata toisiamme. Keskiviikkona meillä oli jo parempi fiilis ja työtkin tuntuivat mukavilta. Meille tuli vähän  yllätyksenä, että miten rankkaa tämä alku tulee olemaan, vaikka tätä paljon mietittiinkin Suomen puolella. Välillä täällä tulee työpäivien aikana hetkiä, jolloin tekemistä ei välttämättä ole kaikille kolmelle. Tästä syystä päätimme, että jatkossa teemme ma-ke niin, että yksi on aamuvuorossa ja kaksi iltavuorossa. Torstait ja sunnuntait teemme yhdessä, koska silloin on aktiviteettiaamupäivä.

Aamukävelyllä 

Aamukävelyllä

Lisäksi kielimuuri meidän ja Sadajiwan työntekijöiden välillä tuo jonkin verran haasteita. Onneksi täällä on kuitenkin työntekijöitä, jotka puhuvat sujuvasti englantia. Olemme nyt saaneet juteltua muiden työntekijöiden kanssa, vaikka aluksi puolin jos toisin saattoi hieman jännittää puhua vierasta kieltä.

Torstaina meillä oli aktiviteetti aamupäivällä. Tällöin paikallisia vanhuksia saapui Klinik Sadajiwalle, heiltä otettiin ensin verenpaineet ja sen jälkeen siirryimme aktiviteettitilaan. Täällä käytetään verenpaineenmittaukseen manuaalista verenpainemittaria. Tämä toi meille haasteita, sillä Suomessa olemme tottuneet käyttämään automaattimittareita :D Ehkä kuitenkin tulemme oppimaan manuaalisen verenpainemittarin käytön tämän kuuden viikon aikana.

Meidän aktiviteettitila

Aktiviteetti oli mielenkiintoinen. Ensin meillä oli yhteensä neljä erilaista jumppaa/tanssia, jossa me suomalaiset emme pysyneet välillä perässä. Tämän jälkeen oli aktiviteetti diabeetikoille, jossa aluksi jumpattiin varpaita ja jalkoja. Jumppailun jälkeen meidän piti riisua sukat ja meille annettiin sanomalehdestä sivut. Ensin meidän piti pyörittää sanomalehdestä pallo ja sen jälkeen avata se, käyttämättä käsiä. Sen jälkeen paperi piti repiä  kahtia ja puolikas taas neljään osaan. Tämän jälkeen kaikki paperipalat tuli pyörittää yhdeksi palloksi ja nostaa jaloilla roskakoriin. Diabeetikoille tarkoitetun aktiviteetin jälkeen siirryttiin kämmeniin ja sormiin. Sormia venyteltiin useilla eri liikkeillä. Viimeisenä aktiviteettinä meillä oli suujumppa ja ääntelyharjoituksia. Suujumpassa pyöriteltiin kieltä ympäri suuta ja näytettiin kieltä :D Ääntelyharjoituksissa meillä oli taulu, jossa luki   indonesialaisia tavuja, joita toistettiin muutaman kerran. Aktiviteetin päätteeksi paikallisille annettiin perinteisiä balilaisia kakkuja. Mekin saimme niitä maistella. Kakut olivat siis vihreää hyytelöä, jonka päällä oli kookosta ja siirapin tyyppistä ”sokeria”. Mielipiteitä on monia, mutta Veera ei oikein vakuuttunut kakuista.

Perinteinen Balilainen kakku

Klinik Sadajiwa tekee myös kotikäyntejä. Torstaina kotikäynneillä sadajiwan hoitaja kirjoitti paljon tietoja paperiin joita kerättiin yhteensä noin 8 talosta. Myöhemmin selvisi, että tiedot lähetetään jonnekin hallitukselle, jotta tiedot saadaan internettiin. Kylän asukkailla oli useita kortteja, joita paikallinen sairaanhoitaja katseli. Jos asukkaalla lukee jossain kortissa ”Klinik Sadajiwa” tarkoittaa se sitä, että kaikki hoito ja lääkkeet mitä he poliklinikalta hakevat, ovat heille ilmaisia. Muussa tapauksessa apua kyllä annetaan, mutta se on maksullista.


Meillä on vapaapäivät perjantaisin ja lauantaisin. Perjantaina emme lähteneet mihinkään, koska meillä oli opinnäytetyö seminaari, jonka suoritinme ac-yhteydellä. Lauantaiaamuna lähdimme kahdeksan aikoihin tutustumaan Sanur Beachiin. Matka täältä Sanurille kesti vajaan tunnin, vaikka matkaa on vain noin 25 kilometriä. Täällä liikenne on _vähän_ toisenlaista kuin meillä Suomessa. Täällä on paljon skoottereita ja vaikuttaa siltä, että se väistää joka pelkää jäävänsä alle.

Onnistunut seminaari takana! :)

Sanurilla kiertelimme kauppoja, otimme aurinkoa ja uimme sekä kiertelimme rannalla. Aurinko paistoi koko päivän pilvien takaa, mutta silti paloimme jokainen. Aurinkorasvaa tietenkin käytimme, mutta emme selvästikään tarpeeksi.

Jatketaan taas ensiviikolla. :)

Pyöräretkellä jossain päin Badungia 

Greetings from Bali

Greetings from Bali

Hei, Olemme kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa Peppi ja Veera sekä yksi terveydenhoitajaopiskelija Jane Karelia-ammattikorkeakoulusta Joensuusta. Tätä blogia kirjoittavat Peppi ja Veera. Lähdimme Indonesiaan Balille tekemään gerontologisen hoitotyön harjoittelua Klinik Sada Jiwalle. Se on hoitokoti Indonesian kylässä Mengwissä.

Ensimmäinen lentomme oli perjantaina Joensuusta Helsinkiin, jonne saavuimme kello 12.50. Sieltä jatkoimme matkaa kello 18.30 Dohalle, jossa teimme välilaskun kello 00.00. Dohasta jatkoimme matkaa kello 03, ja Balille saavuimme Suomen aikaa 12. Balilla kello oli silloin kello 17.

Lentokentältä meitä saapui hakemaan Klinik SadaJiwan autonkuljettaja sekä hoitaja, joka on meidän yhteyshenkilömme. Meitä neuvottiin että häneltä voimme kysyä jos tarvitsemme apua tai mieltämme askarruttaa jokin asia. Matka Denpasarin lentokentältä kesti kyläämme Mengwiin noin 2 tuntia.

Kyseinen paikka jossa yövymme on yksi SadaJiwan potilashuoneista. Vaikka kyseinen paikka on potilashuone, on siisteydessä eroavaisuutta suomeen. Illalla saimme jo pienen kulttuurishokin kylpyhuoneen viemäristä tulleesta torakasta, sekä takaovesta pujahtaneesta liskosta. Liskoa pyydystettiinkin sitten jokunen tovi työntekijöiden toimesta.

Lauantaina herättyämme meitä saapui noutamaan omistajan eli Dr. Patran poika, sillä Dr. Patra halusi tavata meidät. Menimme hänen poikansa kotiin jossa Dr. Patra oli käymässä. Hän kertoi meille Indoneisalaisesta sairaanhoidosta ja että siihen kuului neljä näkökulmaa: fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen. Indonesiassa korostetaan sosiaalista ja hengellistä hoitonäkökulmaa.

Dr. Patra kertoi että voimme liittyä seuraamaan hänen perheensä hengellistä seremoniaa. Hän kertoi, että pääsemme myös jossain vaiheessa itse osallistumaan seremoniaan, kunhan meille saadaan oikeanlainen seremonia-vaatetus. Illalla kävimme myös seuraamassa toisenlaista seremoniaa, jossa kuljetettiin päiden päällä hedelmätorneja lahjaksi temppelille. Uskonto on täällä iso osa paikallisten elämää ja se näkyy päivittäin.

Paikalliset ovat todella ystävällisiä. Meille on sanottu että SadaJiwan ulkopuolelle ei ole suositeltavaa mennä ilman paikallista, eli tässä tapauksessa SadaJiwan työntekijää. Asiaa ei oikein perusteltu meille ja saimme hieman ympäripyöreitä vastauksia. Meille sanottiin että täällä on turvallista liikkua yksin, mutta koska emme näytä paikallisilta niin on hyvä että meillä on joku paikallinen mukanamme. Esimerkiksi kaupassa kävimme työntekijöiden kanssa skoottereilla ja iltaseremoniaan meille lähti seuraksi heidän nimittämänsä "life guard". Myös kulkukoiria liikkuu täällä paljon ja meitä varoitettiin myös niistä.

Huomenna menemme kaikki aamuvuoroon. Täällä kello näyttää paikallista aikaa 22 joten täältä päästä hyvää yötä!